Venäläinen ruletti

Isikoff, Michael; Corn, David
Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen 45. presidentiksi yllätti kaikki politiikkaa seuraavat. Ylimielistä, vastustajiaan avoimesti pilkannutta Trumpia karsastettiin jopa omien piirissä, mutta silti hän nousi takamatkalta ohi ennakkosuosikki Hillary Clintonin.
Yhdestä miehestä Trump ei kuitenkaan sanonut kampanjasta aikana tai sen jälkeenkään poikittaista sanaa: Venäjän presidentti Vladimir Putinista. Päinvastoin Trump vaikutti ihailevan Venäjää yksinvaltaisesti johtavaa entistä KGB:n agenttia.

Putin ja Trump olivat itse asiassa vanhoja tuttuja, sillä jo vuosia ennen valintaansa Trump oli yrittänyt tehdä vaikutuksen Putiniin päästäkseen pyörittämään bisneksiä Venäjälle. Kerta toisensa jälkeen Trumpin suunnitelmat kariutuivat. Venäläiset päättivät kuitenkin avittaa heille myötämielisen miehen Yhdysvaltojen presidentiksi.

Venäläinen ruletti on kahden veteraanitoimittajan hurja tositarina kansainvälisen politiikan kulisseista. Valtaa pitävien pelipöydässä revolveri kiertää kädestä toiseen ja kovaan leikkiin ryhtyneet nostavat vuorollaan piipun ohimolleen ja painavat liipaisinta.

Hinta: 22,40 € (20,36 € alv 0 %)


Alkuteos: Russian Roulette
Tuotetunnus: 9789523005143
Tuotemuoto: E-kirja, EPUB
Tiedostoformaatti: EPUB
Saatavuus: Heti ladattavissa
Ilmestymispäivä: 11.1.2019
Julkaisuvuosi: 2019
Kieli: suomi
Suojaustapa: Vesileima
Tuoteryhmät: E-kirjat
Tietokirjat
Kirjastoluokka: 32.5 Kansainvälinen politiikka
Avainsanat: politiikka, kansainvälinen politiikka, Venäjä, Yhdysvallat, Donald Trump, Vladimir Putin

Katso myös näitä tuotteita