Väärin haudattu sotamies

Kummitustarinoita Suomen taistelukentiltä

Kauhanen, Riku
Vartionmäki on saanut nimensä siitä, että Suomen sodan aikana suomalaiset sotilaat vartioivat siellä venäläisiä vihollisiaan. Mäelle haudattu vartiopäällikkö kummitteli vielä pitkään sodan jälkeen. Öisin ohikulkijat saattoivat kuulla äänen: ”Vartioitse... vartioitse...”

Sota jättää aina jäljen, mutta toisinaan sodan jäljet kirjaimellisesti kummittelevat. Suomen taistelutantereilla vaeltelevat taisteluissa kaatuneet, sodissa surmatut siviilit ja teloitetut vangit. Verisiä miehiä, katoavia ratsujoukkoja ja kummitusten seisauttamia hevosia on nähty monilla paikkakunnilla ympäri maatamme. Suomessa on myös paikkoja, joissa voi saada niskaansa vanhan sotaleirin kummitusten paiskomia kaaleja, nähdä ikkunasta iltahämärällä kurkistelevan pääkallon tai kuulla teloitettujen punakaartilaisten veisaavan virttä siunaamattomissa haudoissaan.

Väärin haudattu sotamies esittelee suomalaisia sotaan liitettyjä kummitustarinoita, niiden taustoja ja muodonmuutoksia ajan saatossa. Tarinoita on halki Suomen niin isonvihan runtelemalta Pohjanmaalta, menetetystä Karjalasta, punakaartien joukkohaudoilta etelästä kuin saksalaisten toisen maailmansodan aikaisista tukikohdista pohjoisesta.

Hinta: 24,00 € (21,82 € alv 0 %)


Tuotetunnus: 9789523004818
Tuotemuoto: Äänikirja
Tiedostoformaatti: MP3
Saatavuus: Heti ladattavissa
Ilmestymispäivä: 28.8.2018
Muut tekijät: Kamula, Toni (Lukija)
Julkaisuvuosi: 2018
Kieli: suomi
Suojaustapa: Vesileima
Tuoteryhmät: Äänikirjat
Tietokirjat
Kirjastoluokka: 49 KANSATIEDE. KULTTUURIANTROPOLOGIA
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto: kummitustarinat, taistelupaikat, sodat, kansantarinat, kummitukset, yliluonnolliset olennot, uskomukset, uskomustarinat, paikallistarinat, kansanperinne
E-kirja, 2018
EPUB
22,40 €


Katso myös näitä tuotteita