Maantieteen vangit
Kymmenen karttaa, jotka kertovat kaiken maailmanpolitiikasta
Marshall, Tim
Se, missä maa makaa, sanelee politiikan rajat.
Vuoret, joet ja meret ovat maailmanpolitiikan voimatekijöitä: ne vaikuttavat johtajien mahdollisuuksiin, ja sen oppivat kovalla tavalla aikoinaan niin Hitler kuin Napoleonkin.
Vaikka globalisaatio on pienentänyt maailmaa, maantiede vaikuttaa yhä edelleen politiikkaan. Jos olet joskus miettinyt, miksi Krim on Putinille pakkomielle, miksi Yhdysvallat kehittyi suurvallaksi ja miksi Kiinan vaikutus kasvaa kasvamistaan, löydät vastaukset tästä kirjasta.
Maantieteen vangit kertoo myös, miksi niin sotilaskomentajat kuin suur-yhtiötkin hykertelevät, kun ilmastonmuutos sulattaa arktisten alueiden jäätä. Entä miksi Euroopassa joet ovat olleet vaurauden lähde mutta Afrikassa hidastaneet kehitystä?

Hinta: 24,00 € (21,82 € alv 0 %) | |||
|
|||
Alkuteos: | Prisoners of Geography |
Tuotetunnus: | 9789523007338 |
Tuotemuoto: | Äänikirja |
Tiedostoformaatti: | MP3 |
Saatavuus: | Heti ladattavissa |
Ilmestymispäivä: | 30.9.2020 |
Muut tekijät: | Iso-Markku, Jaana (Kääntäjä) Ek, Markus (Lukija) |
Julkaisuvuosi: | 2020 |
Kieli: | suomi |
Suojaustapa: | Vesileima |
Kesto: | 10t 9m 0s |
Tuoteryhmät: | TIETOKIRJAT Maat ja matkat Yhteiskunta Äänikirjat Tietokirjat |
Kirjastoluokka: | 32.5 Kansainvälinen politiikka |
Avainsanat: | tietokirja, maantiede, politiikka, geopolitiikka, poliittinen maantiede, maat, kansat, maahanmuutto, globalisaatio |