Kuusi kuolemaantuomittua
Korjus, Olli
Kuuden kuolemaantuomitun karut tarinat kertovat itsenäistyvästä Suomesta
Suomenlinnan päävartiosta vietiin syyskuisena aamuna 1918 kuusi miestä Kustaanmiekan valleille, missä heidät teloitettiin. Miehet oli tuomittu valtiorikosoikeudenkäynneissä kansalaissodan jälkeen. Keitä nämä miehet olivat ja miten he päätyivät teloitusryhmän eteen?
Kuuden kuolemaantuomitun tarinat avaavat monia näköaloja vuoden 1918 murhenäytelmään. Miesten elämänkohtaloiden kautta lukijalle piirtyy kuva sotaan johtaneesta ajasta eri puolilla punaista Suomea, vähäväkisen kansan elämästä sekä yhteiskunnallisista ristiriidoista, jotka purkautuivat väkivaltana. Keskushenkilöt olivat aktiivisia punaisia, joista osa tuomittiin murhista tai niihin yllyttämisestä, osa tuomittiin "poliittisina".
Teloitetut olivat kotoisin eri paikkakunnilta, niin maaseudulta kuin kaupungistakin. Osa heidän tarinoistaan kietoutuu tapahtumiin ja paikkoihin, joista ovat kirjoittaneet myös Joel Lehtonen, Väinö Linna ja F. E. Sillanpää.
Olli Korjus esittää Kuudessa kuolemaantuomitussa voimakkaan kuvan itsenäistyvästä Suomesta. Tietokirja perustuu arkistomateriaaliin ja tutkimustietoon, mutta Korjus ei arkaile tuntea myötätuntoa: näkökulma on hävinneiden ja tuhoutuneiden - voittajien kielellä "roskaväen" - puolella.

Hinta: 22,40 € (20,36 € alv 0 %) | |||
|
|||
Tuotetunnus: | 9789523000483 |
Tuotemuoto: | E-kirja, EPUB |
Tiedostoformaatti: | EPUB |
Saatavuus: | Heti ladattavissa |
Ilmestymispäivä: | 16.4.2014 |
Julkaisuvuosi: | 2014 |
Kieli: | suomi |
Suojaustapa: | Vesileima |
Sivumäärä: | 418 |
Tuoteryhmät: | E-kirjat Tietokirjat |
Kirjastoluokka: | 92.71 Suomen historia v. 1917-1920 |