Päämajan kaukopartiomies

13 retkeä osasto Kuismasen matkassa

Berghäll, Patrik
Päämajan kaukopartiot ovat olennainen osa Suomen sotahistoriaa. Partiot toimivat syvällä vihollisen selustassa Lapin ja Karjalan suurissa erämaissa, hankkivat strategisesti tärkeitä tietoja ja tuhosivat vihollisen rautateitä ja huoltokeskuksia. Useimmat kaukopartiomiehet ovat jo kuolleet, mutta heidän seikkailunsa kiehtovat edelleen.

Karl-Johan Norrgård (1922-2015) kuului legendaariseen OsKuun, Osasto Kuismaseen, jonka komentopaikka oli Kossalmella Petroskoin pohjoispuolella. Kaukopartioretkiä vihollisen linjojen taakse kertyi kolmetoista, mukaan luettuna suuri tuhoamisretki neuvostoliittolaisten huoltokeskukseen Petrovskij Jamiin vuonna 1942. Norrgård oli mukana myös Matti-partioissa, jotka jättäytyivät rintaman taakse Aunuksen kannaksen ankarien taistelujen aikana 1944.

Kaukopartioiden kirjallinen aineisto on pääosin tuhottu, mutta tieto matkoista elää viimeisten mukana olleiden kertomuksissa. Viimeinen kaukopartiomies kuvaa vangitsevasti Norrgårdin kokemuksia jatkosodan aikana. Teos perustuu Norrgårdin haastatteluihin, sotahistoriallisiin teoksiin ja artikkeleihin. Mukana on myös alkuperäisiä valokuvia kaukopartioretkiltä.


Price: 24,00 € (21,05 € vat 0 %)


Product number: 9789523009219
Product form: Ebook, EPUB
Format: EPUB
Availability: After purchase immediately available for download
Publication date: 18.5.2021
Publ. product code: 18R6
Other authors: Kuore, Marjatta (Translator)
Publication year: 2021
Language: Finnish
Protection type: Vesileima
Pages: 259
Product family: NON-FICTION
Ebooks
History
Non-fiction
Finnish library classification: 92.73 Suomen historia v. 1939-1945
Audiobook (download), 2021
MP3
23,90 €


You may be interested in these as well