Kielletyt leikit

Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948

Tikka, Marko; Nevala, Seija-Leena
Joulukuussa 1939 tanssimisesta tuli rikos. Tavallisista huvittelunhaluisista ihmisistä tehtiin rikollisia, joita sakotettiin ja jopa passitettiin vankilaan. Sotaa käyvän maan poliisi ja oikeuslaitos jahtasivat kaupungeissa ja maaseudulla tanssikiellon rikkojia. Kaksi tanssijaa menetti henkensä ratsioissa, ja arviolta viittätoista tuhatta suomalaista - etenkin nuoria naisia - rangaistiin tanssimisesta. Morsiusparikin tuomittiin omissa häissään tanssimisesta. Mikä tanssista teki niin vaarallisen, että se oli kiellettävä?

Maailman mittakaavassakin poikkeuksellinen tanssikielto oli seurausta vuosikymmeniä kestäneestä tanssin vastustamisesta. Kielletyt leikit arvioi ensimmäistä kertaa laajasti tanssikiellon syitä ja seurauksia. Tanssiminen oli polttopiste, joka yhdisti esimerkiksi isänmaallisuuden ja käsityksen naisen kehosta.

Tanssikiellon historia on tunteiden historiaa, ja seuraukset kantoivat pitkälle sodanjälkeiseen aikaan.

Kielletyt leikit on voittanut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2020.

Hinta: 24,00 € (21,82 € alv 0 %)


Tuotetunnus: 9789523007987
Tuotemuoto: Äänikirja
Tiedostoformaatti: MP3
Saatavuus: Heti ladattavissa
Ilmestymispäivä: 26.12.2020
Kust. tuotetunnus: 16UC
Muut tekijät: Jaakola, Antti (Lukija)
Julkaisuvuosi: 2020
Kieli: suomi
Suojaustapa: Vesileima
Kesto: 7t 39m 0s
Tuoteryhmät: TIETOKIRJAT
Harrasteet
Historia
Yhteiskunta
Äänikirjat
Tietokirjat
Kirjastoluokka: 90.2 Yleinen kulttuurihistoria
Avainsanat: tanssi, tietokirja, Tanssin historia, tanssikielto, nurkkatanssi, nurkkatanssit, Suomen historia, vankilatuomio, huvivero, talvisota, jatkosota, asemasota, Lapin Sota, välirauha, jatkettu tanssi, yleiset tanssit, työväenyhdistys, nuorisoseura, sota-aika, paritanssi, jazzarit, tanssikoulu, Finlandia-ehdokas

Katso myös näitä tuotteita